akklimatisoitumiseen

Akklimatisoituminen tarkoittaa elimistön sopeutumista ympäristön muuttuneisiin olosuhteisiin. Prosessi voi tapahtua nopeasti tai kestää viikkoja tai kuukausia, ja sen tarkoituksena on säilyttää normaali toiminta ja hyvinvointi muuttuvissa oloissa. Ympäristötekijöitä voivat olla ilmanpaine ja happipitoisuus, lämpötila, kosteus sekä valo-olosuhteet. Tällaisia akklimatisoitumisen muotoja havaitaan esimerkiksi korkealla vuoristoalueilla, kuumissa ja kylmissä olosuhteissa sekä muutoksissa vuorokausivalossa.

Fyysiset muutokset riippuvat muuttujasta. Korkealla ilmanalalla keho lisää hengitystä ja verenkiertoa hapen saannin turvaamiseksi; pidemmällä aikavälillä havaitaan punasolujen määrän lisääntymistä ja kapillaariverkoston laajentumista, mikä parantaa hapen siirtymistä lihaksiin. Lämpötilan vaihtelut vaikuttavat nestetasapainon ja lämmöntuotannon säätelyyn: plasman tilavuus voi suurentua, hikoilu alkaa aikaisemmin ja lisääntyy, ja suolilasapaino sekä nestehukka voivat muuttua. Vuorokausirytmit ja hormonaalinen säätely voivat myös vaikuttaa aineenvaihduntaan akklimatisoitumisen aikana.

Esimerkkejä akklimatisoitumisesta ovat korkeudeltaan suurella alueella ilmankosteuden ja ilman happipitoisuuden väheneminen sekä äärimmäisen lämmön tai kylmän aiheuttama sopeutuminen. Akklimatisoituminen voi ottaa huomioon yksilölliset erot ja harjoittelun sekä lepoaikojen rytmin vaikutukset.

Akklimatisoituminen eroaa adaptoitumisesta. Adaptoituminen on evolutiivinen, populaatiokohtainen geneettinen prosessi, kun taas akklimatisoituminen on yksilön fysiologinen vaste, joka voi muuttua nopeasti lyhyelläkin aikavälillä. Tämä tekee akklimatisoitumisesta keskeisen käsitteen esimerkiksi vuoristo-, urheilu-, työ- ja tutkimustoiminnassa, joissa ympäristön olosuhteet voivat vaihdella huomattavasti.