adjektiivitaivutuksen

Adjektiivitaivutus, eli adjektiivien taivutus, on suomen kielen sääntöverkko, jonka mukaan adjektiivit taipuvat vastaamaan niille seuraamaansa substantiivia luvun ja sijan mukaan. Suomessa adjektiivit eivät taivu suvun mukaan, sillä kielessä ei ole erillistä grammattista sukupuolta. Adjektiivit voivat esiintyä sekä substantiivin edessä (attributiivinen käyttö) että predikatiivisesti verbikonstruktion yhteydessä, mutta taivutukset vaihtelevat näissä asennoissa.

Perusidea: adjektiivit taivuvat samalla tavalla kuin substantiivit. Ne kantavat samaa lukua ja sijaa kuin niihin liittyvä pääsana. Tämä tarkoittaa, että yksikkö ja monikko sekä erilaiset sijamuodot muokkaavat adjektiivin loppua samoilla tavoin kuin substantiivienkin.

Esimerkkejä singularissa:

- Nominatiivi: iso talo

- Genetiivi: ison talon

- Partitiivi: isoa taloa

- Inessiivi: isossa talossa

Monikossa:

- Nominatiivi: isot talot

- Genetiivi: isojen talojen

- Partitiivi: isoja taloja

- Inessiivi: isoissa taloissa

Käyttöasteet ja aste- tai vertailumuodot:

- Positive (perusmuoto): iso

- Komparatiivi: isompi (tai suurempi)

- Superlatiivi: isoin (tai suurin)

Vertailuaineksia voidaan muodostaa adjektiivin vartalon loppuun liittämällä -mpi/-in -päät, ja joissakin adjektiiveissa esiintyy säännöllisiä tai epäsäännöllisiä muutosmuotoja (esim. hyvä – parempi – paras).

Predikatiivinen käyttö: adjektiivit voivat toimia predikatiivisesti eli lauseen keskusobjektina. Esimerkiksi: Talo on iso. Jos subjekti on monikossa: Talot ovat isoja. Tämä osoittaa, että predikatiivinen taivutus voi poiketa attribuuttisesta.

Yhteenveto: adjektiivitaivutus rakentuu adjektiivin sovittamisesta pääsanan luvun ja sijan mukaan sekä mahdollisista aste- ja epäsäännöllisistä muodoista. Tämä järjestelmä pitää adjektiivit kytkettyinä kontekstiinsa ja mahdollistaa sujuvan lauserakenteen.