abstraktiotaso

Abstraktiotaso tarkoittaa, miltä käsitteellinen tai tekninen ilmiö näyttää, kun yksityiskohdat on piilotettu tai jätetty huomioimatta. Se kuvaa sen, mitkä tiedot ja toiminnat ovat näkyvissä ja miten ne on jäsennetty suhteessa toisiinsa. Yleensä järjestelmässä on useita samanaikaisesti käytössä olevia abstraktiotasoja, joilla on omat rajapintansa ja vastuualueensa.

Käyttökontekstit: tietotekniikassa abstraktiotasoja käytetään sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Korkea taso käsittelee liiketoimintalogiikkaa ja käyttöliittymää, kun taas matalampi taso vastaa tiedon tallennuksesta, protokollista ja laitteistosta. Esimerkkejä ovat korkean tason ohjelmointikielet, arkkitehtuurimallit sekä tietokantakäyttöliittymät.

Esimerkkejä: Kerrosarkkitehtuuri jakaa järjestelmän esitystasoon (käyttöliittymä), liiketoimintalogiikkaan (palvelut) ja tietokerrokseen (tietokannat). API-rajapinnat tarjoavat abstraktion ulkomaailmaan eikä sitä tarvitse tuntea taustalla. Matalamman tason ohjelmointi (esim. assembler) piilottaa yksityiskohtia ja tarjoaa tarkemman kontrollin suorituskyvystä.

Hyödyt ja rajoitteet: oikea abstraktiotaso edistää ymmärrystä, ylläpidettävyyttä ja uudelleenkäyttöä sekä mahdollistaa siirrettävyyden eri ympäristöissä. Liiallinen abstraktio voi kuitenkin peittää toteutuksen rajoitteet, heikentää suorituskykyä ja estää optimoitujen ratkaisut. Abstraktiotason valinta riippuu tehtävän vaatimuksista, kuten suorituskyvystä, joustavuudesta ja kehitystyön vaiheesta.