Yhteishuoltajuus

Yhteishuoltajuus, tai yhteinen huoltajuus, on Suomen lapsen huoltoa koskeva järjestely, jossa molemmat vanhemmat jakavat vastuuta ja oikeutta tehdä päätöksiä lapsen hyvinvoinnista. Siihen kuuluvat tärkeät päätökset koulutuksesta, terveydenhuollosta, asumisesta ja kasvatuksesta. Huoltajuus voi liittyä sekä biologisiin että huoltajaksi vahvistettuihin vanhempiin, ja se voi kohdistua lapseen, joka asuu pääasiassa toisen vanhemman luona.

Yhteishuoltajuus syntyy yleensä kahdesta tavasta: vanhempien välisestä sopimuksesta ja/tai tuomioistuimen päätöksestä. Sopimus voidaan tehdä sekä avioliitostaan eroavien että avioeron tai eron uhrista. Jos osapuolten välillä on erimielisyyksiä, lapsen etu ohjaa ratkaisua, ja lopullinen päätös voidaan tehdä käräjäoikeudessa. Lapsen etu on siis pääperiaate, ja järjestelyä voidaan muuttaa, jos olosuhteet muuttuvat.

Käytännössä yhteishuoltajuus tarkoittaa, että molemmat vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsen elämään ja tekevät yhdessä suuria päätöksiä. Lapsen asuinpaikan järjestely voi vaihdella, ja lapsi voi asua pääasiassa yhdessä vanhemmasta käsin, mutta toinen vanhempi säilyttää yhteishuoltajuuden ja oikeuden vaikuttaa päätöksiin. Arjen päätöksenteko ja päivittäinen hoitovastuu voivat jakautua eri tavoin, mutta juridinen vastuu pysyy molemmilla vanhemmilla.

Yhteishuoltajuus eroaa yksinhuoltajuudesta, jossa vain toinen vanhempi hoitaa huoltajuutta ja suurin osa päätöksistä tehdään yksin. Yksinhuoltajuus voi sisältää tavanomaista tapaamisoikeutta tai elatusperiaatteita, mutta yhteishuoltajuus pyrkii takaamaan lapsen suhteet kummankin vanhemman kanssa.