Yhdysmerkkien

Yhdysmerkkien käsite kattaa kirjoitusmerkit, joita käytetään sanojen välisen yhteyden ilmaisemiseen sekä tietyissä typografian tilanteissa. Suomessa termiä käytetään pääasiassa yhdysmerkin eli lyhyen viivan yhteydessä, jolla pyritään selkeyteen tai täsmällisyyteen. Kielitoimistossa sekä tyylikirjoissa annetaan ohjeita siitä, milloin tällaista merkkiä tulisi käyttää ja milloin ei.

Lyhytviiva, eli yhdysmerkki, käytetään sekä sanojen muodostamisessa että sanaliittojen välissä, kun halutaan yhdistää osia tai parantaa luettavuutta. Sitä voidaan käyttää myös sanan sisäisen jakamisen yhteydessä rivin lopussa. Yhdysmerkkiä ei yleensä tarvita, jos yhdyssana kirjoitetaan kokonaisena vakiintuneesti ilman väliä tai jos sanan rakenne on selkeä ilmauksena ilman erillisiä osia.

Pituusviivat ja emviivat ovat erillisiä merkkejä, jotka kuuluvat samaan kirjoitusmerkistön perheeseen, mutta niitä käytetään eri tarkoituksiin. En-dash (pituusviiva) tarkoittaa yleensä numeroskaalaa tai ajanjaksoa (esim. 1990–2000) sekä yhteyksiä, joissa kaksi ilmentymää ovat rinnakkaisia. Em-dash (pitkä viiva) voi ilmentää katkemaa, sivuparannuksen tai lisäyksen hetken, ja sen käyttö on suomenkielessä vaihtelevampaa. Tavuviiva (soft hyphen) on toinen tekninen muoto, jota käytetään sanojen katkaisuun tietokoneissa ja tekstinkäsittelyssä.

Yhteenvetona yhdysmerkit (yhdysmerkkeineen) ovat tärkeä osa suomalaista oikeakieltä, ja niiden oikeaoppinen käyttö liittyy sekä luettavuuteen että selkeyteen. Käytännöt voivat vaihdella julkaisu- ja stileittäin, joten yleisiä ohjeita seuraamalla varmistetaan johdonmukaisuus.