Ydinräjähdystestausten

Ydinräjähdystestausten käsite viittaa ydinräjähteiden kokeelliseen testaamiseen, jonka tarkoituksena on arvioida ja kehittää ydinaseiden suunnittelua, suorituskykyä, turvallisuutta sekä luotettavuutta. Testit ovat historiallisesti olleet keskeisiä ydinaseriisennän teknologian kehittämisessä sekä strategisten päätösten taustamuuttujia.

Historia ja kehitys

Ensimmäinen ydinkoe, Trinity, suoritettiin Yhdysvaltain toimesta 16. heinäkuuta 1945 Nevadassa sijaitsevalla testialueella. 1940- ja 1950-luvuilla useat maat testasivat ydinainessekä laitteitaan, mikä johti voimakkaaseen metallin, säteilyturvallisuuden ja ympäristövaikutusten tutkimukseen. Atmosfäärissä, vedenalaisissa ja avaruudellisissa testeissä syntyi merkittäviä radiologisia ja ekologisia huolia.

Säädökset ja osittaiset rajoitukset

Vuonna 1963 allekirjoitettiin Partial Test Ban Treaty, joka kielsessi ydinräjähdykset ilmakehässä, avaruudessa ja vedenalaisissa ympäristöissä; underground-testaaminen maksimoi kuitenkin tunnetusti. 1990-luvulla neuvotteltiin täyskieltoa koskeva Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty (CTBT, 1996), joka kieltää kaikki ydinalkupalta testit. CTBT on allekirjoitettu ja laajasti hyväksytty, mutta se ei ole vielä tullut voimaan, koska vaadittu määrä Annex 2 -valtioita ei ole ratifioinut.

Hallinta ja valvonta

Testausten valvontaa varten on kehitetty kansainvälinen valvontajärjestelmä (IMS), joka hyödyntää seismisiä, infrasointisia, hydroakustisia sekä radioaktiivista aineistoa seuraavia havaintoja ja mahdollisiamaan maaperän ja ilmakehän etenemisen seurantaa sekä aluetta mahdollisten on-site-tutkimusten suorittamista.

Nykyaika

Nykyisin suurimmat suurten maiden ydinräjähdystestit ovat käytännössä siirtyneet pääosin underground-tekniikoihin ja yleisen kansainvälisen paineen alla rajoituksia noudattaen. Kriittisesti katsotaan edelleen ydinasetestausten politiikkaan liittyviä turvallisuus-, ympäristö- ja väärinkäyttöriskejä sekä monenkeskisen valvonnan tarvetta.