Viitekorkotason

Viitekorkotaso (viitekorko) on pankkilainojen hinnoittelussa käytetty referenssiarvo, jonka päälle lisätään lainan marginaali. Se kuvaa markkinoiden rahoituskustannuksia ja heijastaa rahamarkkinoiden odotuksia korkotason tulevasta kehityksestä. Lainan kokonaiskorko muodostuu siis viitekorkotason ja pankin määrittelemän marginaalin summasta. Viitekorkoa voidaan käyttää useissa eri lainatyypeissä, kuten asuntolainoissa ja yrityslainoissa.

Yleisimmät käytetyt viitekorot Suomessa ovat euroalueen lyhytaikaiset Euribor-korot ja niiden seuraajat. Tyypillisiä maturiteetteja ovat 1–12 kuukauden Euribor-korot, joita pankit käyttävät osana lainan korkoa. Viitekorko voi siis olla esimerkiksi 3 kuukauden Euribor tai 12 kuukauden Euribor, riippuen sopimuksesta. Viitekorkotason muutoksia seuraa usein määräaikainen korkojen tarkistus, ja lainan kuukausierä vaihtelee sen mukaan.

Viitekorkojen taustalla ovat rahamarkkinoiden korko-odotukset ja keskuspankin rahapolitiikka. Viitekorko reagoi nopeasti talouden tilaan ja odotuksiin korkojen suunnasta. LIBORin poistuessa käytöstä euroalueella siirrytään ylipäätään käyttämään euroalueen tason viite- tai riskittömämpiä korkoja, kuten €STRiä (Euro Short-Term Rate), ja sopimuksissa voi olla fallback-toimintoja näiden muuttuneiden käytäntöjen varalta.

Viitekorkojen rooli tarkoittaa sekä mahdollisuutta säästää korkokustannuksissa että riskiä korkonvaihteluille. Lainan valinnassa sekä vertailussa on tärkeää huomioida viitekorko, sen mittakaava, tarkistusväli ja mahdolliset katon- tai lattiarajat sekä mahdolliset muutokset sopimuksen ehtojen mukaan.