Vesiliukeneisuus

Vesiliukeneisuus on suure, joka kuvaa kuinka paljon aine liukenee veteen tietyissä olosuhteissa, yleensä lämpötilassa ja paineessa. Yleisimmin liukeneisuus ilmoitetaan massana liukenevaa ainetta per tilavuus vettä (esim. g/L) tai molaarisuutena (mol/L, M). Täysin liukeneva aine liukenee käytännössä kokonaan, kun taas osittain liukenevat aineet saavuttavat rajatun liukeneisuuskynnyksen.

Keskeiset tekijät vesiliukeneisuudessa ovat lämpötila, paine ja kemiallinen ympäristö. Lämpötilan muutokset vaikuttavat yleisesti siten, että kiinteät aineet liukenevat paremmin korkeammissa lämpötiloissa, kun taas kaasujen liukeneminen veteen voi heikentyä lämpötilan noustessa. Paine on ratkaiseva kaasujen liukenemisessa: suurempi paine lisää kaasujen liukenemista. pH muuttaa liukoisuutta ionisoitumisen kautta, erityisesti hapo- ja emäslajeissa, ja molekyylin polaarisuus sekä mahdolliset monimutkaiset ioniyhdisteet voivat vaikuttaa liukenemiseen.

Mittaukset ja luokittelu: Liukoisuutta voidaan mitata kokeellisesti tai selittää tasapainoyhtälöin. Aineet luokitellaan usein täysin liukeneviksi, osittain liukeneviksi tai käytännössä liukenemattomiksi. Esimerkiksi Ksp-arvo (liukemispinni) kuvaa joidenkin suolojen tasapainoliukenemista veteen.

Käytännön merkitys: Vesiliukoisuus on keskeinen tekijä lääkkeiden suunnittelussa ja annostelussa sekä elintarvikkeiden ja ympäristön kannalta. Esimerkkejä: NaNO3 on erittäin vesiliukeneva, BaSO4 on käytännössä liukenematon, ja paine sekä lämpötila vaikuttavat kaasujen liukenemiseen. O2:n ja CO2:n liukoisuus veteen vaikuttaa sekä biologisiin että teollisiin prosesseihin.