Verotusoikeudet

Verotusoikeudet tarkoittavat julkisyhteisöjen oikeutta määrätä veroja ja periä niitä. Ne määrittelevät, mikä valtiollinen tai paikallinen toimija saa verottaa, mitä veroja voidaan peritä ja millä perusteilla. Suomessa verotusoikeudet jakautuvat pääasiassa kahdelle tasolle: valtiolle ja kunnille. Valtion verotusoikeus kattaa suurimman osan kansallisista veroista, kuten henkilökohtaisen tuloveron, yhteisöveron, arvonlisäveron sekä valmisteverot, sekä veropolitiikan ja verojen keräämisen yleisen järjestyksen. Kunnat käyttävät verotusoikeutta pääosin kunnalliseen verotukseen: kunnallinen tulovero sekä kiinteistövero, ja joissakin tapauksissa kirkon verotus; kirkollisvero kerätään verotuksen yhteydessä ja tilitetään kirkkokunnalle.

Verotuksellinen toiminta perustuu verovelvollisen asumiseen, tulon lähteeseen ja kansainvälisiin sopimuksiin. Yksityishenkilöt ovat yleensä verovelvollisia maailmanlaajuisesta tulostaan asuinmaassaan, ja yritykset verotetaan kotimaassaan sekä mahdollisesti ulkomaisista toimialoistaan; ei-residentteilla on rajoitettu verotus, joka kohdistuu Suomen lähde-tuloon. Kansainväliset sopimukset ja EU-lainsäädäntö helpottavat kaksinkertaisen verotuksen estämistä.

Verotuksen hallinnointi Suomessa kuuluu Verohallinnolle, joka vastaa sekä verojen keräämisestä että verotuksen valvonnasta. Verolainsäädäntöä vahvistaa Eduskunta, ja verotuksen käytännöt voivat muuttua vuosittain budjettipäätösten ja hallinnon uudistusten myötä.