Tromboflebiitti

Tromboflebiitti on laskimotulehdus, joka liittyy verihyytymän muodostumiseen laskimossa. Se jaetaan yleensä pinnalliseen tromboflebiittiin sekä syvään laskimotukokseen (DVT, deep vein thrombosis). Pinnallinen tromboflebiitti vaikuttaa yleensä ihon alle lähellä pintavaa laskimoa, ja siihen liittyy punoitus, lämpö, arkuus sekä tunto- tai kireyden tunne. Syvä laskimotukos puolestaan koskee syvempiä laskimoita, ja sen oireina voivat olla turvotus, kipu sekä punoitus tai lämpöisyys, mutta toisinaan oireet voivat olla vähäiset. DVT:n vakavin riski on keuhkojen veritulppa (PE), joka voi olla hengenvaarallinen.

Diagnoosi perustuu kliiniseen epäilyyn sekä kuvaamiseen. Päätutkimus pinnalliselle tromboflebiitille on usein ultraäänikuvaus (duplex-suonikuvaus) laskimosta. D-dimerejä voidaan käyttää apuna matalan riskin tilanteissa, mutta niitä ei tule luottaa yksinään, sillä ne eivät erota tromboosia kaikissa tapauksissa.

Hoito riippuu tyypistä ja tukoksen laajuudesta. Pinnallinen tromboflebiitti paranee usein ilman raskaita hoitoja: muun muassa tulehduskipulääkkeet, kevyet kompressiotukipit sekä paikallinen hoito. Jos thrombus laajenee tai lähettää komplikaatioita, voidaan harkita antikoagulanttihoitoa sekä lisäarviointia. Syvän laskimotukoksen hoidossa aloitetaan yleensä antikoagulaatio, kuten suun suonensisäisiä verenhyyntymistä estäviä lääkkeitä (DOAC-lääkkeet) tai aluksi hepariini ja siirtyminen toiseen antikoagulanttiin. Hoidon kesto on tyypillisesti 3–6 kuukautta, yksilöllisesti riskien mukaan pidempi, erityisesti toistuvien tukosten tai ongoing riskitekijöiden yhteydessä.

Tromboflebiitin ehkäisyyn kuuluu liikunnan lisääminen, riittävä nesteytys ja varotoimet pitkäaikaiseen istumiseen liittyen. Riskitekijöitä, kuten varikooseja, kroonista sairaudellista tilaa tai leikkauksia, tulisi huomioida korkean riskin potilailla erityisillä profilaktisilla toimenpiteillä. Hätätapauksissa, epäillessä keuhko-embolian oireita (hengenahdistus, rintakipu), tulee hakeutua välittömästi ensiapuun.