Tislausmenetelmillä

Tislausmenetelmillä tarkoitetaan nesteiden seoksien erottamista kiehumispisteiden erojen perusteella. Prosessi alkaa seoksen lämmittämisellä, jolloin osa komponentteista haihtuu. Haihtuneet aineet tiivistyvät kondensoituessa takaisin nesteeksi ja kerätään erikseen. Tislaus on keskeinen menetelmä sekä kemianteollisuudessa että laboratorioissa puhdistukseen, väkevöintiin ja erotteluun.

Yleisimmät tislausmenetelmät ovat yksinkertainen tislaus, jakotislaus, höyrytislaus ja tyhjiötislaus. Yksinkertaisessa tislauksessa kiehumispisteet eroavat riittävästi, jolloin komponentit voidaan erottaa yhdellä kuumentamisella ja kondensoitumisella. Jakotislaus hyödyntää kolonnia tai muuta erottelukanavaa, jolloin useammat komponentit voidaan erottaa toisiaan paremmin. Höyrytislaus käyttää höyryä haihduttamaan komponentteja, mikä soveltuu erityisesti eteeristen öljyjen ja aromien erotteluun. Tyhjiötislaus alentaa kiehumispisteitä, jolloin lämpötilat pysyvät alhaisina ja herkät yhdisteet säilyvät.

Prosessin tehokkuus riippuu kiehumispisteiden eroista, seoksen koostumuksesta sekä käytetystä laitteistosta. Modernit järjestelmät sisältävät tarkasti säädettävän lämmönlähteen, tislauskolonnin ja keräyslaitteet sekä paineen ja lämpötilan seurantajärjestelmät. Tislausmenetelmillä on rajoituksia: azeotrooppiset seokset voivat vaikeuttaa erottelua, ja suurten energiakustannusten sekä lämpörasituksen vuoksi prosessi voi olla kallis.

Historia ulottuu antiikin aikoihin alembic-laitteisiin. Tekniikka kehittyi 1800-luvulla, ja 19. ja 20. vuosisadalla kolonnitaislausten kehitys lisäsi erottelun tarkkuutta ja tuotantokapasiteettia.