Tiivistysasteen

Tiivistysaste on geotekniikassa ja rakennusmateriaalien laadunvalvonnassa käytetty määrä, joka kertoo, kuinka tiiviiksi maa-aines on tiivistetty suhteessa sen enimmäismuuttumattomaan kuivatiheyteen. Se ilmaistaan yleensä prosentteina: tiivistysaste = (todellinen kuivatiheys / maksimikuivatiheys) × 100 %. Enimmäiskuivatiheys saadaan laboratoriotestillä, tavallisesti Proctorin testillä (Standard tai Modified Proctor), ja siihen nähden mitataan in situ -tiivistystulos.

Käytännössä tiivistysaste kertoo, kuinka hyvin rakennusmaa, sora- tai hiekkamateriaali on pakattu; se vaikuttaa rakenteen kantokykyyn, bearing capacity, sekä vedenläpäisevyyteen. Laboratoriossa määritään maksimikuivatiheys Ddmax ja optimaalinen kosteuspitoisuus wopt, jolla tiivistyksen tulos on paras. In situ -tiivistykseen sovelletaan näitä arvoja hyödyntäen prosenttuaalista tavoitetasoa. Rakennusteollisuudessa tyypillisiä tavoitteita ovat noin 95 prosenttia tai enemmän maksimista kuivatiheydestä, mutta arvot voivat vaihdella riippuen maa-aineksen luonteesta ja standardeista.

Sovellukset ja vaikutukset ovat yleisiä: tiivistysasteen avulla varmistetaan rakenteiden kantokyky, vähenetään kutistumis- ja liikenopeuksista johtuvia riskejä sekä kontrolloidaan kosteuden vaikutusta. Tiivistysmenetelmät vaihtelevat: kenttätiivistys eri tiivistysmenetelmillä (koneelliset jyrsintä- tai värinätehosteiset laitteet, rullat), sekä laadunvalvonta niin sanotuilla kenttätutkimuksilla (esim. nuclear gauge tai sand cone -mittaaminen). Tiivistysasteen tulkinnassa huomioidaan maa-aineslaatu, käytetyt standardit ja rakennuksen käyttötarkoitus.