Termofiilisessä

Termofiilisessä viitataan biologiseen ilmiöön, jossa eliö tai sen kasvusto suosii korkeita lämpötiloja. Termofiilit kasvavat parhaiten noin 45–80 °C:ssa; hypertermofiilit sietävät jopa yli 80 °C. Termofiilisen ympäristön käsite kuvaa ympäristöä, jossa lämpötila pysyy korkeana, kuten geotermisissä ekosysteemeissä, kuumissa lähteissä tai teollisissa käsittelyprosesseissa.

Termofiilisen eliön toimintakyky perustuu lämpötilaan sopeutuneisiin entsyymeihin, proteiineihin ja solukalvon rakenteisiin. Näiden rakenteiden avulla ne kestävät denaturoitumista ja pitävät metaboliset reaktiot toiminnassa korkeissa lämpötiloissa. Termofiilit ovat tärkeitä sekä tutkimuksessa että teollisuudessa: niiden lämpötilavakaatuisista entsyymeistä on kehitetty esimerkiksi ruoansulatus- ja biomassaprosesseihin soveltuvia työkaluja.

Useimmat termofiilit ovat bakteereja tai arkeja. Esimerkkejä on Thermus-suvun bakteereissa;Thermus aquaticus tunnetaan erityisesti DNA-polymeraasistaan, jota käytetään PCR-tekniikassa. Lisäksi termofiiliset mikrobit esiintyvät luonnossa kuumissa lähteissä ja kompostin termofiilisessä vaiheessa, jossa korkeat lämpötilat nopeuttavat hajoamisprosesseja.

Termofiilisessä käytetään sanaa kuvaamaan eliöitä tai ympäristöjä, joissa korkea lämpötila on edellytys tai etu. Etymologisesti termi kumpuaa kreikkalaisista sanoista thermē (lämpö) ja philos (rakas, ystävä).