Tarkistusnumerot

Tarkistusnumerot ovat lisättyjä numeroita tai merkkejä, jotka liitetään alkuperäiseen 숫oryhmään tarkistamaan, että tiedot on syötetty tai siirretty oikein. Ne muodostuvat yleensä laskukaavasta, jonka tuloksena saadaan tarkistusmerkki tai -numero. Tarkistusnumeroiden tarkoituksena on havaita tyypilliset virheet, kuten yhden numeron virheellinen syöttö tai kahden peräkkäisen numeron vaihto, ja ne parantavat tietojen luotettavuutta monissa järjestelmissä.

Tarkistusnumeroita käytetään monenlaisissa järjestelmissä, kuten pankkitileissä, tilinumeroissa, viitenumeroissa, kansainvälisissä standardeissa (esimerkiksi ISBN/ISSN) sekä muissa yksilöivissä koodijärjestelmissä. Tarkistusnumerot voivat olla yhden numeron tai yhdellä tai useammalla merkillä, ja niiden laskentamenetelmät vaihtelevat.

Yleisimmät tarkistusalgoritmit ovat esimerkiksi Luhn-koodi (modulus 10), jota käytetään laajasti luottokorteissa ja eräissä tunnisteissa; ISO/IEC 7064 -standardi, joka kattaa useita mod-tyyppejä ja muun muassa IBAN-tilinumeroiden tarkistuksen (mod 97–10); sekä muut algoritmit kuten Verhoeff- ja Damm-algoritmit, joita käytetään joissakin identiteetti- tai tuotetunnistesarjoissa. Eri järjestelmät voivat valita oman algoritminsa tai yhdistelmänsä virheentunnistustarpeiden mukaan.

Rajoitukset: tarkistusnumerot eivät suojaa tietoja pahalta väärinkäytöltä ja niitä ei tulisi pitää varmuutena. Ne kuitenkin auttavat virheiden varhaisessa havaitsemisessa ja helpottavat datan validointia osana suurempia tiedonsiirtoprosesseja. Suomessa sekä kansainvälisesti tarkistusnumerot ovat yleinen keino varmistaa numeeristen tietojen oikeellisuus erilaisissa formissa ja järjestelmissä.