Tapausperusteisia

Tapausperusteisia on suomenkielinen adjektiivi, jota käytetään kuvaamaan lähestymistapoja, päätöksiä tai menetelmiä, jotka perustuvat yksittäisiin tapauksiin tai tilanteisiin sen sijaan, että noudatettaisiin yleisiä tai universaaleja sääntöjä. Termiä käytetään sekä arkisessa että ammatillisessa kielessä viittaamaan joustavaan, kontekstisidonnaiseen lähestymistapaan.

Käyttöalueet ja esimerkit. Tapausperusteisia ratkaisuja voidaan nähdä laajalti: oikeudellisessa kontekstissa päätökset voivat nojautua kyseessä olevan tapauksen yksilöllisiin seikkoihin; sosiaali- ja terveydenhuollossa tarjonta ja hoitopolut voivat olla personoituja ja tilanteen mukaan sopeutettuja; hallinnossa ja politiikassa voidaan soveltaa tapauskohtaista harkintaa, kun standardeja ei voi soveltaa yhtäanalysoisesti kaikkiin tilanteisiin. Tutkimuksessa ja koulutuksessa tapausperusteisuus ilmenee esimerkiksi tapauksien tarkasteluna tai tapaustutkimuksina, joissa opetukseen tai analyysiin tuodaan syvällisesti kontekstuaalista tietoa yksittäisistä tapauksista.

Edut ja haasteet. Tapausperusteinen lähestymistapa lisää joustavuutta, yksilöllistä huomioimista ja kontekstuaalista tarkkuutta. Se voi parantaa oikeudenmukaisuutta ja relevanssia, kun yleisten sääntöjen noudattaminen ei vastaa tilanteen tarvetta. Haasteina ovat epäjatkuvuuden ja epävarmuuden kasvu, johdonmukaisuuden vaikeutuminen sekä resurssien tarve yksilölliseen arviointiin. Tiettyjä ohjeita ja selkeät kriteerit voivat auttaa säilyttämään oikeudenmukaisuuden ja ennakoitavuuden samalla kun mahdollistetaan tapauskohtaista harkintaa.

Tapausperusteisuus liittyy läheisesti case-based reasoning -ajatteluun, jossa uudet ongelmat ratkaistaan vertaamalla niitä aiemmin ratkaistuihin tapauksiin. Suomessa termiä käytetään yleisesti kuvaamaan päätöksiä, politiikoita ja tutkimuslähestymistapoja, jotka painottavat kontekstissidonnaisuutta. Voi sekoittua korkeinta tasoa koskeviin standardeihin, mutta erottavaa on juurikin yksittäistapauksiin reagointi.