Taivutusominaisuuksia

Taivutusominaisuuksia tarkoitetaan kielessä niitä morfologisia tietoja, jotka ilmenevät sanan taivutuksen kautta ja jotka määrittävät sanan lauseen kieliopillisia suhteita sekä merkitystä. Nämä ominaisuudet kuvaavat, millä tavalla sana vaihtaa muotoaan riippuen sen asemasta lauseessa ja suhteista muihin sanoihin. Ominaisuudet voivat olla esimerkiksi sijamuoto, luku, omistus, persoona, aika, moodi ja aspekti. Eri kielissä taivutusominaisuuksien ilmaisut voivat erota toisistaan: jotkut kielet käyttävät runsaasti affiksatiivista morfologiaa, toiset taas enemmän sanojen sisäisiä vartalomuutoksia tai apuverbin käyttöä.

Yleisimmät taivutusominaisuudet voidaan luokitella esimerkiksi seuraavasti: sanan sijamuoto (case) ilmaisee sen suhteellisen sijainnin lauseessa, luvun (yksikkö/puolueellinen monikko) sekä omistussuhteen; verbeissä ajan, aikamuodon, moodin (esimerkiksi indikatiivinen, konditionaali) sekä persoonan ja luvun huomiointi. Taivutusmuodot voivat olla säännöllisiä tai epäsäännöllisiä, ja joissain kielissä mukaan voi kuulua lisäksi definiteness tai genetiivisyyden kaltaisia ominaisuuksia.

Esimerkiksi suomen kielessä sanat taivutetaan monella tavalla. Nominatiivi yksikkö on talo, genetiivi talon, partitiivi taloa. Illatiivi taloon, inessiivi talossa, elatiivi talosta ja allatiivi talolle kuvaavat paikan ja suuntautumisen suhteita. Verbeissä esimerkiksi sanojen muodoissa ilmaistaan persoona ja numero sekä aikamuotoja kuten nykyhetki ja mennyt aika, sekä moodit kuten indikatiivinen ja Konditionaali. Taivutusominaisuudet ovat keskeisiä kielen rakennetta ja merkitystä ymmärtävälle sekä kielten tutkimuksessa että kielenopetuksessa.