Taivutusluonteen

Taivutusluonteen käsite tarkoittaa sanan taivutuksellisen käyttäytymisen yleistä periaatetta: millaiset loput, taivutussäännöt ja mahdolliset muutokset ohjaavat sen muotoa eri tilanteissa. Se voi viitata sekä laajemmin sanan inflection patterniin että yksittäisen lexemin omiin taivutusominaisuuksiin. Kielitieteessä taivutusluonne auttaa ryhmittelemään sanoja taivutusluokkiin: esimerkiksi substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä, ja määrittelemään, millaisia taivutusmuotoja niille yleensä muodostetaan.

Esimerkkinä käytetään sanaa 'kukka'. Sen taivutusluonteeseen kuuluvat tyypilliset muodot: nominatiivi yksikkö 'kukka', genetiivi 'kukan', partitiivi 'kukkaa', monikko 'kukat' sekä monikon partitiivi 'kukkia'. Tämän luonteen mukaan sana taipuu säännönmukaisesti eri sijamuodoissa. Verbeillä taivutusluonteen mukaan muodostuvat esimerkiksi persoonamuodot ja aikamuodot, ja yleisesti taivutusmallit ovat säännönmukaisia, vaikka epäsäännölliset verbit voivat poiketa.

Taivutusluonne on hyödyllinen käsite sanakirjoissa ja kielitieteellisissä analyyseissä, koska sen avulla voidaan kuvata, millaisia taivutusmuotoja sanaan liittyy ja miten se muuntuu eri yhteyksissä. Se auttaa myös opettaessa suomen kielen taivutuksia ja kielioppia.