Taajuusalueiden

Taajuusalueet ovat elektromagneettisen spektrin osa-alueita, joille taajuudet on jaettu käyttötarkoitusten sekä teknisten ja hallinnollisten vaatimusten mukaan. Taajuusalueen valinta vaikuttaa signaalin kantamaan, läpäisykykyyn, häiriöherkkyyteen sekä laitteiden kustannuksiin ja teknisiin vaatimuksiin. Kansainvälinen koordinointi tapahtuu ITU:n kautta, joka määrittelee suuntaviivat ja säännölliset spektrin käytön periaatteet. Kansallisella tasolla viranomaiset, kuten Suomessa Traficom, hallinnoivat ja valvovat taajuusalueiden allocationia, lisenssijärjestelmiä sekä spektrin käyttöehtoja.

Yleisimmät taajuusalueet ovat HF (3–30 MHz), VHF (30–300 MHz), UHF (300 MHz–3 GHz), SHF (3–30 GHz) ja EHF (30–300 GHz). Alhaisemmat alueet, kuten LF (30 kHz–300 kHz) ja MF (300 kHz–3 MHz), palvelevat pitkän kantaman radioliikennettä sekä joitakin erikoissovelluksia. Korkeammat alueet puolestaan tukevat esimerkiksi satelliittiviestintää, radarointia sekä nykyaikaisia millimetrialueen sovelluksia. Eri alueiden käyttötarkoitukset vaihtelevat: televisio ja radiolähetys, mobiili- ja tietoliikenneverkot, satelliittiviestintä sekä sotilaalliset ja turvallisuussovellukset.

Käyttö voi olla lisensoitua tai lisenssivapaata riippuen maakohtaisista säännöistä ja taajuusalueesta. Lisenssijärjestelmä tarkoittaa, että joillakin alueilla tarvitaan lupa hyödyntämiseen, kun taas toiset alueet sallivat tietyin teknisin rajoituksin yhteiskäyttöä ilman erillistä lisenssiä. Spektrin hallinta on jatkuvaa, koska teknologian kehitys ja palvelutarjonnan laajeneminen aiheuttavat siirtoja ja spektrin uudelleenjakoa.