Sääntöpohjaisessa

Sääntöpohjaisessa, eli sääntöihin perustuvassa, lähestymistavassa ratkaisut ja järjestelmät rakennetaan ennalta määriteltyjen sääntöjen ja loogisen rakenteen varaan. Tietämyksen kuvaaminen tapahtuu usein if-then -tyyppisillä säännöillä, kielioppisäännöin sekä muilla eksplisiittisillä rajoitteilla. Sääntöpohjaiset järjestelmät korostavat tulkittavuutta ja virheiden jäljitettävyyttä, ja ne toimivat erityisesti tilanteissa, joissa asiantuntijuus on tiedossa etukäteen ja datan määrä on rajallinen.

Sovellusalueet ovat laajat kielentutkimuksessa ja luonnollisen kielen käsittelyssä (morfologian analyysi, syntaksin jäsentäminen, oikeinkirjoituksen tarkistus), sekä asiantuntijajärjestelmissä, konfigurointi- ja sääntöjenhallintajärjestelmissä sekä automatisoiduissa transformaatiotehtävissä. Suomessa sääntöpohjaisia ratkaisuja on käytetty muun muassa suomalaisen kielen muotoilun ja kieliopin kehittämisessä, usein Finite-State Transducers -pohjaisten järjestelmien kautta.

Vahvuudet ja rajoitukset: sääntöpohjaisten järjestelmien etuja ovat tulkittavuus, hallittavuus ja pienet datavaatimukset sekä kyky toimia tunnetuissa, varmistetuissa tilanteissa. Rajoitteisiin kuuluu usein kyvyn heikkeneminen poikkeustilanteissa ja uusien ilmiöiden oppimisessa, sekä sääntöjen ylläpito ja laajennus, joka voi olla työlästä ja vaatia jatkuvaa asiantuntemusta.

Nykytilanne: monissa sovelluksissa käytetään hybridimalleja, joissa sääntöihin lisätään tilastollisia tai koneoppimisesta peräisin olevia menetelmiä. Sääntöpohjaiset komponentit voivat toimia tarkistus- tai varmistuskerroksina sekä lisätä läpinäkyvyyttä kriittisissä päätöksissä.