Säädösteoriassa

Säädösteoria on politiikan taloustieteen suuntaus, joka analysoi kapitalistisen talouden vakauden ja muutosten taustatekijöitä sääntöjen, instituutioiden ja sosiaalisten suhteiden kautta. Siitä käytetään usein myös nimeä regulation theory. Suuntauksen keskeinen oletus on, että talouden toiminta ei seuraa pelkästään markkinoiden näkökulmaa tai teknistä kehitystä, vaan se osallistuu pitkäjänteisiin institutionalisoituihin järjestelyihin, jotka muodostavat kyseisen yhteiskunnan säädöksiä ja resursseja koskevan kehikon.

Keskeiset käsitteet ovat muun muassa säädösmuoto (mode of regulation) ja akkumälaatioregiimi (accumulation regime). Säädösmuoto kuvaa yhdessä institutionaalista ympäristöä, palkkauksia, rahoitusjärjestelmää, lainsäädäntöä ja valtion toimintaa koordinoivaa kokonaisuutta. Akkumulaatioregiimi puolestaan viittaa taloudellisen pääoman kertymän ja jakautumisen vakiintuneeseen malliin tietyssä säädösmuodossa. Näiden kautta voidaan selittää, miten erilaiset talouden kriisit johtavat uusiin sääntely- ja politiikkamuutoksiin, sekä miten maiden välillä esiintyy eroja kasvussa ja kriisien rakenteissa.

Säädösteorian juuret ovat 1970–1980-luvuilla Ranskassa, ja sen keskeisiä johtajia ovat Michel Aglietta sekä Robert Boyer, joiden lisäksi Lipietz ja muut vaikuttivat kehitykseen. Teoriaa sovelletaan monissa tutkimuksissa esimerkiksi teollisuuspolitiikan, työmarkkinoiden säädösten, finanssipolitiikan sekä globalisaation vaikutusten analysointiin. Kritiikissä esitetään muun muassa, että rakenteelliset selitykset voivat olla liian deterministisiä ja empiriikan osoittaminen haastavaa. Silti säädösteoria tarjoaa työkalun pitkäjänteiseen, historiallis-empiiriseen talouden ja yhteiskunnan analysointiin.