Säteilymittarityyppejä

Säteilymittarityyppejä on useita erilaisia, ja niiden valinta riippuu mittauskohteesta ja mittaustarkoituksesta. Yleisimmin käytettyjä säteilyn mittauslaitteita ovat kaasutäytteiset ilmaisimet, kuten Geiger-Müller-laskuri. Geiger-Müller-laskuri havaitsee ionisoivaa säteilyä, kuten alfa-, beta- ja gammasäteilyä, muuttamalla säteilyenergian sähköisiksi pulsseiksi. Nämä pulssit lasketaan ja voidaan esittää esimerkiksi säteilymääränä.

Toinen yleinen tyyppi on puolijohdeilmaisimet. Ne hyödyntävät puolijohteen ominaisuuksia säteilyn havaitsemiseksi. Kun ionisoiva säteily osuu puolijohteeseen, se synnyttää sähkövarauksia, jotka voidaan mitata. Puolijohdeilmaisimet voivat olla tarkempia ja niillä voidaan tunnistaa eri säteilylajeja paremmin kuin Geiger-Müller-laskureilla. Esimerkkejä puolijohdeilmaisimista ovat piidioksididetektorit ja litium-jodidi-kristallit.

Skintillaatiomittarit ovat myös laajalti käytössä. Ne perustuvat materiaaleihin, jotka lähettävät valoa (skintillaatiota) osuessaan ionisoivan säteilyn kanssa. Syntyvä valo kerätään ja muunnetaan sähköiseksi signaaliksi, joka on verrannollinen säteilyenergian määrään. Skintillaatiomittarit ovat herkkiä ja soveltuvat hyvin esimerkiksi gammasäteilyn mittaukseen.

Lisäksi on olemassa niin kutsuttuja integroituvia ilmaisimia, kuten henkilökohtaiset dosimetrit, jotka mittaavat kumulatiivista säteilyannosta pitkän ajan kuluessa. Nämä ovat tärkeitä erityisesti työpaikoilla, joissa altistutaan säteilylle. Säteilymittarityypin valinnassa huomioidaan myös mittausympäristö, haluttu herkkyys ja mittaustarkkuus.