Säteilymittareita

Säteilymittareita, suomeksi myös annosmittareita, ovat laitteita, joita käytetään ionisoivan säteilyn mittaamiseen. Näitä mittareita on monenlaisia, ja niiden toimintaperiaatteet ja käyttökohteet vaihtelevat suuresti. Yleisimpiä säteilyn mittaustyyppejä ovat säteilyn aktiivisuus, annosnopeus ja kumulatiivinen annos.

Yksi yleisimmistä säteilymittarien tyypeistä on Geiger-Müller-laskuri. Se havaitsee säteilyn ionisoivan vaikutuksen kaasun ionisoitumisena mittausputkessa. Kun ionisoiva hiukkanen tai fotoni kulkee putken läpi, se ionisoi kaasua, mikä aiheuttaa lyhyen sähköisen pulssin. Nämä pulssit voidaan laskea ja muuttaa säteilytasoksi. Geiger-Müller-laskurit ovat suhteellisen herkkiä ja sopivat erilaisten gammasäteilyn, beetasäteilyn ja joskus myös alfahiukkasten havaitsemiseen.

Toinen merkittävä ryhmä ovat annosmittarit, jotka mittaavat kudokseen absorboitunutta säteilyannosta. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi elektroniset dosimetrit, jotka käyttävät puolijohdeteknologiaa annoksen mittaamiseen, sekä TLD-dosimetrit (thermoluminescent dosimeter), jotka perustuvat materiaalin kykyyn varastoida energiaa säteilyn vaikutuksesta ja vapauttaa se lämmön avulla valona. Sähkökemialliset dosimetrit ja optisesti stimuloitu luminesenssi (OSL) -dosimetrit ovat myös yleisiä henkilökohtaisessa seurannassa.

Säteilymittareita käytetään monilla aloilla, kuten ydinvoimaloissa, sairaaloissa (sädehoidossa ja kuvantamisessa), tutkimuslaitoksissa ja turvallisuustarkastuksissa. Niitä hyödynnetään myös ympäristön säteilyn seurannassa ja mahdollisten säteilyonnettomuuksien tilanteen arvioinnissa. Mittarin valinta riippuu mitattavasta säteilyn tyypistä, sen energiasta ja halutusta mittaustarkkuudesta.