Symboloimisen

Symboloiminen on prosessi, jossa asioita, ideoita tai ilmiöitä esitetään merkeillä, symboleilla tai viittauksilla siten, että ne viittaavat johonkin muuhun eli kohteeseen, käsitteeseen tai suhteeseen. Se kattaa sekä kielellisen ilmaisun että visuaaliset mittaus- ja merkintäjärjestelmät sekä arkiset että tieteelliset notaatio- ja symbolijärjestelmät. Symboloimisen tehtävänä on helpottaa ajattelua, kommunikointia sekä kulttuurisen tiedon jakamista ja tulkintaa.

Etymologisesti symboloiminen muodostuu sanoista symboli ja -oiminen; sana symboli on peräisin latinankielisestä symbolumista, jonka kautta termi levisi eurooppalaiseen tieteelliseen kieleen. Suomessa termi on vakiintunut kuvaamaan sekä kielellistä että ei-kielellistä symbolien käyttöä.

Teoreettisesti symboloiminen sijoittuu semiotiikan, kognition ja filosofian piirien piiriin. Symbolit voivat olla ikonisia (läheisesti kohteeseensa muistuttavia), indeksikaalisia (viittaavat suoraan syyhyn tai tilaan) tai arbitraria (merkitykset määräytyvät konventioiden mukaan). Käytännössä symboloiminen kattaa kielellisen merkityksen muodostamisen, visuaalisen viestinnän sekä matemaattisen ja logiikan notaatiojärjestelmät, ja se on keskeinen osa sekä kulttuurista että tieteellistä viestintää.

Käyttökohteet ja sovellukset ulottuvat kielitieteestä taiteeseen, koulutuksesta tehontaitoon sekä tutkimuksesta tekoälyyn ja tietojenkäsittelyyn. Esimerkkejä ovat sanat, kuvat, liikennemerkkejä, matemaattiset symbolit sekä nykyaikaiset emoji-merkinnät, jotka mahdollistavat nopean ja yleisen viestinnän. Symboloimisen tutkimus voidaan nähdä multimodaalisena, kontekstisidonnaisena ja jatkuvasti kehittyvänä ilmiönä, jolla on sekä käytännön että teoreettisia ulottuvuuksia.