Suprafluiditeetti

Suprafluiditeetti on yksi suprafluidin aineen ilmentymistä, jossa aine virtaa ilman viskositeettia. Tämä tarkoittaa, että suprafluidi voi virrata äärettömän kauan ilman energiahäviötä. Suprafluiditeetti ilmenee yleensä hyvin alhaisissa lämpötiloissa, lähellä absoluuttista nollapistettä.

Ensimmäisen kerran suprafluiditeetti havaittiin helium-4-isotoopissa vuonna 1938, ja sen teoreettisen selityksen antoivat Lev Landau ja Fritz London. Myöhemmin suprafluiditeettia on havaittu myös muissa aineissa, kuten helium-3-isotoopissa ja tietyissä Bose-Einstein-kondensaateissa.

Suprafluiditeetin ominaisuuksia ovat muun muassa sen kyky kiivetä seinämiä pitkin säiliöstä ulos (ns. "fountain effect") ja sen kyky muodostaa pyörteitä, jotka eivät koskaan haihdu. Nämä ilmiöt johtuvat aineen kvanttimekaanisesta luonteesta hyvin alhaisissa lämpötiloissa.

Suprafluiditeetin tutkimuksella on merkitystä useilla fysiikan aloilla, kuten kvanttimekaniikassa, astrofysiikassa ja materiaalitieteessä. Se auttaa ymmärtämään monimutkaisten kvanttisysteemien käyttäytymistä ja voi johtaa uusien teknologioiden kehittämiseen. Esimerkiksi suprafluidien materiaalien käyttöä tutkitaan herkissä mittalaitteissa ja kvanttitietokoneissa.