Suojavuutta

Suojavuutta tarkoittaa elimistön kykyä estää infektion kehittyminen taudinaiheuttajan vaikutuksesta. Se kuvaa sekä yksilön että väestön tasoa: suojautuminen voi syntyä luonnollisesti sairastamisen seurauksena tai rokotusten kautta.

Immuunipuolustuksessa keskeiset mekanismit ovat humoraalinen vastus, jossa vasta-aineet hajottavat tai neutraloivat taudinaiheuttajia, sekä soluvälitteinen immuunivaste, jossa T-solut tappavat infektion kohteita tai ohjaavat muita immuunipuolustajia. Muistisolut nopeuttavat vastetta tulevaisuuden altistuksissa. Limakalvojen immuniteetti voi vähentää taudin aluksi tapahtuvaa tartuntaa.

Suoja voi syntyä sekä luonnollisesti että rokotuksella. Rokotteet pyrkivät jäljittelemään taudinaiheuttajaa turvallisesti, jotta immuunijärjestelmä muodostaa muistia ilman sairauden vakavista oireista. Suojan kesto vaihtelee patogeenin ja yksilön mukaan; osalla immuniteetti voi olla pitkäikäistä, toisilla sijaantua tai heikentyä ajan myötä.

Laumasuoja, eli väestötasoinen suojelu, vähentää taudinleviämistä, kun suuri osa väestöstä on suojassa. Tämä riippuu rokotteiden tehokkuudesta, kattavuudesta sekä taudin ominaisuuksista, kuten tartuntaketjujen pituudesta.

Suojautuvuuden arviointi perustuu sekä yksilötason mittauksiin, kuten vasta-ainetasojen tai T-soluvastauksien kokeista, että epidemiologisiin indikaattoreihin. Tulosten tulkinnassa otetaan huomioon korrelaatit suojan tasosta, jotka voivat vaihdella taudin mukaan.

Esimerkkejä suojavuutta koskevista keskusteluista ovat rokotusten vaikutus influenssaan, tuhkarokkoon ja SARS-CoV-2-viruksen torjuntaan; vastuullinen rokotuskäytäntö tähtää sekä yksilön että yhteisön turvallisuuteen.