Standardimallissa

Standardimallissa viitataan nykyiseen fysiikan kehykseen, jonka mukaan perusosasten luonne ja vuorovaikutukset selitetään. Malli kattaa kolme perusvuorovaikutusta: vahvan vuorovaikutuksen, elektromagneettisen vuorovaikutuksen sekä heikon vuorovaikutuksen. Näiden toteuttajia ovat kvarkit ja leptonit sekä välittäjäbosonit: gluonit vahvan vuorovaikutuksen välittäjinä, fotoni elektromagneettisena välittäjänä, sekä W±- ja Z0-bosonit heikon vuorovaikutuksen välittäjinä. Higgs-bosoni on osa mekanismia, jolla massat syntyvät.

Perusosasten rakenne koostuu kolmesta kvarkki- ja kolmesta leptonigeneraatiosta. Kvarkit esiintyvät kuudessa lajissa (up, down; charm, strange; top, bottom) ja leptonit (electroni, kärjit, tau) sekä niiden neutriinot. Fermionien massat saadaan Yukawa-kytkentöjen kautta Higgs-kenttään, kun taas W- ja Z-bosonit saavat massansa Higgsin mekanismin kautta. Sähkömagneettinen vuorovaikutus ja vahva vuorovaikutus on kuvattu erillisinä, mutta yhdistyneenä pienimpien kvanttiteorioiden kautta.

Standardimalli on erittäin hyvin testattu suurella tarkkuudella. Higgsin bosonin havaitseminen vuonna 2012 LHC:ssä vahvisti mallin ennusteet; sen ominaisuudet ja kytkennät ovat osoittautuneet pääosin mallin mukaisiksi. Silti malli ei selitä kaikkia ilmiöitä: esimerkiksi gravitaatiota ei se ylläpidä, ja se ei selitä pimeää materiaa, materiaali- ja antimateriasymmetriaa tai neutrinojen massoja ilman lisäpäivityksiä. Näiden puutteiden vuoksi tutkijat etsivät Standardimallin ulkopuolista fysiikkaa sekä uuden teknologian kokeita. Standardimalli pysyy kuitenkin nykyfysiikan toimintaympäristönä ja tulkinnan perustana korkeiden energiatasojen kokeille.