Signaalituvastus

Signaalituvastus, tunnetaan myös nimellä signaalin tunnistus tai signaalin tunnistaminen, on prosessi, jossa havaitaan ja erotetaan haluttu signaali taustalla olevasta kohinasta tai muista häiriötekijöistä. Tämä on perustavanlaatuinen käsite monilla tekniikan ja tieteen aloilla, kuten tietoliikenteessä, tutkassa, lääketieteellisessä kuvantamisessa ja signaalinkäsittelyssä.

Signaalituvastuksen tavoitteena on tyypillisesti tehdä päätös siitä, onko havaittu signaali todellinen, vai onko kyseessä vain satunnainen kohina. Tämä tehdään vertaamalla havaittua signaalia ennalta määritettyyn kriteeriin tai malliin. Jos signaali ylittää tämän kriteerin, se tulkitaan havaituksi. Päätöksentekoa ohjaa usein todennäköisyysteoria, ja signaalituvastuksessa pyritään minimoimaan virheellisten positiivisten (kohinan tunnistaminen signaaliksi) ja virheellisten negatiivisten (signaalin tunnistamatta jättäminen) määrä.

Erilaisia menetelmiä käytetään signaalituvastuksessa riippuen signaalin ja kohinan luonteesta. Yleisiä tekniikoita ovat esimerkiksi kynnysarvon käyttö, korrelaatio ja tilastolliset menetelmät. Tietoliikenteessä signaalituvastus on välttämätöntä tiedon vastaanottamisessa, samoin tutkajärjestelmissä, joissa etsitään kohteiden heijastamia signaaleja. Lääketieteessä signaalituvastusta hyödynnetään esimerkiksi EKG-signaalien analysoinnissa.