Signaalinkäyttäytymiset

Signaalinkäyttäytymiset ovat käytöksiä, joiden tarkoituksena on välittää tietoa toisille yksilöille tai järjestelmille. Niitä esiintyy monissa lajeissa ja konteksteissa, ja ne muodostavat osan laajempaa viestintä- ja signaaliteoriaa. Signaalit voivat olla tahallisia, kuten parittelukutsut tai territoriaaliset varoitukset, tai ei-tahallisia, jolloin vastaanottaja tulkitsee ne ilman lähettäjän tarkoitusperiä. Tyypillisiä signaalimuotoja ovat visuaaliset viestit (värimuutokset, asento, eleet), äänelliset signaalit ja laulut sekä kemialliset yhteis- ja hajuhaitarit, mutta signaaleja voidaan välittää myös kosketuksella tai muulla liikkeellä.

Signaalit eivät ole merkityksettömiä sattumia, vaan niiden tehokkuus riippuu sekä lähettäjästä että vastaanottajasta. Ne voivat olla rehellisiä tai vilpillisiä, ja niiden kustannukset sekä hyötyjä maksimoi usein kustannusten korkeus tai erityisen vaativat ominaisuudet, mikä liittyy käsitteeseen kustannus-suhteisesta signaaloinnista (esimerkiksi Zahavin handicap-prinsiippi). Signaalikäyttäytyminen kehittyy vuorovaikutuksessa vastaanottajien tulkintojen kanssa ja riippuu ympäristötekijöistä, lajin elämäntavasta sekä sosiaalisesta kontekstista.

Tutkimus signaalikäyttäytymisissä nojautuu etologiaan, evoluutioekologiaan, antropologiaan sekä kognitiiviseen tietoon. Menetelminä käytetään kenttä- ja laboratoriokokeita, havaintoja, signaalin merkityksen testaamista sekä vastaanottajan reaktioiden mittaamista. Käytännössä signaaleja analysoidaan esimerkiksi lajin sosiaalisen rakenteen, parittelun, kiistojen ja varoitusviestien ymmärtämiseksi sekä niiden roolin selvittämiseksi ihmisten viestinnässä ja käyttäytymisen suunnittelussa.