Separoinnin

Separoinnin käsite kattaa prosessit, joissa sekoitus jaetaan sen koostumukseltaan erottuviksi osiksi. Se on yleistermi, jota käytetään useilla tieteenaloilla sekä teollisuudessa. Separoinnin tarkoituksena on erottaa aineet toisistaan hyödyntämällä niiden fysikaalisia tai kemiallisia eroja, kuten tiheyttä, liukoisuutta, kiehumispistettä, sähköisiä ominaisuuksia tai hiukkaskokoa.

Yleisimmät erottelumenetelmät voidaan jakaa fyysisiin ja kemiallisiin periaatteisiin. Fyysiset menetelmät perustuvat esimerkiksi tiheyseroihin tai hiukkaskokoihin: suodatus, dekantointi, sentrifugointi sekä magneettinen erottaminen ovat yleisiä esimerkkejä. Kemialliset menetelmät hyödyntävät liukoisuuksia, adsorptiota tai kemiallisia reaktioita, kuten tislaus, liuott-uottominen uuttaminen sekä kromatografia. Elektroforeesi ja ionivaihdunta ovat esimerkkejä menetelmistä, joissa erottelu perustuu sähköisiin tai ionisiin ominaisuuksiin.

Sovelluksia on monia: laboratoriotutkimukset ja analytiikka, kemianteollisuus ja valmistusprosessit, ympäristötekniikka vedenkäsittelyssä sekä jätteen- ja kierrätyksen erottelussa, elintarvike- ja lääkevalmisteiden puhdistus sekä laadunvarmistus. Erottelun valinta riippuu tavoitteesta, taloudellisista ja ympäristöystävällisistä näkökohdista sekä siitä, kuinka puhtaaksi lopullisen tuotteen on tarkoitus tulla.

Etymologisesti separointi juontaa latinan sanasta separatio, ja se on levinnyt suomen kielen perustermistön osaksi. Separoinnin käsitteitä käytetään sekä tieteessä että teollisuudessa kuvaamaan erilaisia erottelumenetelmiä ja -periaatteita.