Rokotusohjelmia

Rokotukset ovat järjestelmällisiä toimia, joiden tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja antamalla väestölle rokotteita. Rokotusohjelmat määrittelevät, mitkä rokotteet ja milloin niitä annetaan eri ikäryhmille ja riskiryhmille. Tavoitteena on sekä yksilön suojelu että laajemman yhteisön läpäisevä suoja, jota kutsutaan herd immunityksi.

Rokotussuunnitelmat perustuvat yleensä kansalliseen immunisaatiosuunnitelmaan, jossa kuvataan rokotteiden saantiajat, suositellut ikärajat, tehosteannokset ja mahdolliset poikkeukset. Lisäksi ohjelmissa otetaan huomioon väestön erityistarpeet ja uusien rokotteiden käyttöönotto. Kattavuus mitataan rokotuskattavuusmittareilla, ja se kertoo, kuinka suuri osa väestöstä on saanut kyseiset rokotteet. Seurantaan kuuluvat sekä rokotehyödyt että turvallisuus, mukaan lukien haittatapahtumien seuranta ja tutkimukset.

Rokotukset voivat olla julkisesti rahoitettuja, ja joissakin maissa ne ovat osa pakollisia ohjelmia tai niiden käyttöönotto on käytännössä osa koulukäytäntöä. Toteutus edellyttää logistiikkaa ja kylmäketjun hallintaa sekä viestintää, jotta ihmiset tietävät rokotusten tarkoituksesta, ajankohdista ja saatavuudesta.

Yleisiä rokotteita ohjelmissa ovat usein diphteria-tyrä- ja kurkkumätä (DTaP), jäykkäkouristus-, hinkuyskä (DTaP-tarkenne), measles-mumps-russian (MMR), polio, hepatiitti B, HPV, pneumokokki- ja meningokokko-rokotteet sekä influenssarokote. Rokotusohjelmat voivat sisältää myös rotavirus- ja muita aikuisille suunnattuja järjestelmiä sekä kansallisesti räätälöityjä suosituksia.

Rokotustoiminnan keskeisiä haasteita ovat kattavuuden saatavuus ja tasa-arvo, luottamus rokotteisiin, tiedon levittäminen sekä logistiset rasitteet. Huomiota kiinnitetään myös rokotteiden turvallisuuteen ja vaikutuksiin sekä siihen, miten ohjelmat sopeutuvat newrokotteiden ilmestyessä.