Rikkoutumisriskin

Rikkoutumisriskin (rikkoutumisriski) tarkoittaa todennäköisyyttä, että jokin komponentti tai järjestelmä epäonnistuu tai rikkoutuu tietyn ajan tai käytön aikana. Se on keskeinen käsite luotettavuus- ja riskinarvioinnissa sekä turvallisuuskriittisissä sovelluksissa. Rikkoutumisriskin mittaaminen ja hallinta auttavat kohdistamaan huomiota kaikkein kriittisimpiin osiin sekä suunnittelemaan ylläpitoa, varaosia ja turvallisuustoimenpiteitä.

Arviointi perustuu sekä suunniteltuun käyttöaikaan että kerättyyn luotettavuustietoon. Yleisiä mittareita ovat rikkoutumisen todennäköisyys ajanjaksolla, hazard rate eli rikkoutumisnopeus sekä keskivälinen rikkoutumisaika. Käytännön analyysissa voidaan soveltaa reliabiliteetti- ja riskimalleja kuten FMEA:tä (virhetilanteiden ja niiden vaikutusten analyysi), P-ahden ja MTBF:n kaltaisia mittareita sekä toimivia tilastollisia malleja kuten Weibull- tai eksponentiaalinen jakauma.

Tekoäly voidaan käyttää tukemaan ennustettavuutta, kun käytössä on vähintään riittävästi historiaa. Tärkeää on myös konteksti: käyttöolosuhteet, kuormitus, ympäristöolosuhteet, materiaalit, valmistusvirheet ja ylläpitosuunnitelmat vaikuttavat riskitasoon. Varotoimenpiteitä rikkoutumisriskin hallitsemiseksi ovat suunnittelun luotettavuusreservit, redundanssi, kunnossapito-ohjelmat, kunto- ja valvontajärjestelmät sekä ennakoiva huolto.

Rikkoutumisriskin hallinta on monitahoinen prosessi, joka yhdistää suunnittelun, käyttöönoton, seurannan ja ylläpidon. Se löytyy useilta aloilta, kuten kone- ja elektroniikkateollisuudesta, rakennus- ja energiateollisuudesta sekä ajoneuvo- ja ilmailuteollisuudesta.