Rikkivulkanisointi

Rikkivulkanisointi on kemiallinen prosessi, jossa kumia kuumennetaan rikkiyhdisteen, kuten alkuaineen rikki, kanssa. Tämä prosessi muuttaa kumin rakenteellisia ominaisuuksia merkittävästi, tehden siitä vahvempaa, joustavampaa ja kestävämpää. Luonnonkumi sellaisenaan on tahmeaa ja muotoutuu helposti lämpötilan muuttuessa. Rikkivulkanisointi luo elastisempia sidoksia kumimolekyylien välille, mikä parantaa sen mekaanisia ominaisuuksia.

Prosessi keksittiin 1800-luvulla, ja sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä keksinnöistä kumiteollisuudessa. Ennen vulkanisointia kumi oli käyttökelvotonta monissa sovelluksissa sen epävakauden vuoksi. Charles Goodyearin on usein kerrottu löytäneen vulkanisointiprosessin sattumalta vuonna 1839, vaikka muilla tutkijoilla oli myös osuutta sen kehittämisessä. Vulkanisointi mahdollisti kuminkäytön laajenemisen monille uusille aloille, kuten renkaiden valmistukseen, letkuihin ja erilaisiin tiivisteisiin.

Prosessiin liittyy yleensä korkea paine ja lämpötila, ja siinä käytetään usein kiihdyttimiä ja aktivaattoreita rikin reaktiokyvyn parantamiseksi ja prosessin nopeuttamiseksi. Nykyaikaisessa teollisuudessa käytetään monenlaisia vulkanointimenetelmiä ja -yhdistelmiä riippuen halutuista lopputuotteen ominaisuuksista. Yleisimpiä vulkanointiaineita ovat rikki, mutta myös orgaanisia rikkiyhdisteitä voidaan käyttää.