Retroheijastusta

Retroheijastus tarkoittaa valon palautumista suoraan kohti valonlähdettä. Kun valo osuu retroheijastavaan pintaan, se heijastuu takaisin lähteeseen, usein pienelläkin tulokulmamuutoksella. Tämä ilmiö parantaa näkyvyyttä pimeässä, ja retroheijastavien materiaalien tärkeä tarkoitus on lisätä turvallisuutta liikenteessä ja työmaa-alueilla.

Perinteisiä retroheijastimia ovat: 1) lasihelmettä koostuvat retroheijastimet, joissa valonsäde kulkee lasihelmeten läpi, heijastuu takajalustaan ja palaa takaisin kohti lähdettä; 2) kolmiulmaisista prismarakenteista muodostuvat cube-corner retroheijastimet, jotka palaavat valon lähteeseen useiden pintojen kautta; 3) mikroprismaattiset kalvot, jotka koostuvat prismamaisista rakenteista ja joita käytetään levyinä kerroksina. Nämä teknologiat mahdollistavat retroheijastuksen sekä pienillä että suurilla tulokulmilla.

Käyttökohteita ovat liikennemerkit, näkyvyysvaatteet ja työmaa-alueiden varoitusmerkit, heijastinliivit, -housut sekä ajoneuvojen kilvet ja valomainokset. Myös polkupyörien ja lastenvaatteiden heijastukset sekä opasteet hyödyntävät retroheijastusta.

Historia ja kehitys: retroheijastuksen tutkimus ja kehitys sai alkunsa 1900-luvun alussa, mutta kaupallinen käyttöönotto yleistyi 1950–1960-luvulla lasihelmipohjaisten sekä prismatekniikoiden kehityksen myötä. Nykyään modernit retroheijastustekniikat sisältävät mikroprismaattisia kalvoja ja korkean palautuvuuden pintakäsittelyjä, jotka parantavat sekä kestävyyttä että näkyvyyttä pimeässä.