Resonanssilämmitys

Resonanssilämmitys on lämmitysmenetelmä, jossa energia siirretään kohteeseen sen resonanssiominaisuuksien kautta; taajuus täsmää kohteen luonnollisen resonanssin kanssa, jolloin absorptio ja lämpeneminen tehostuvat. Käytännössä resonanssi voi viitata sekä sähkömagneettiseen että mekaaniseen resonanssiin.

Sähkömagneettisessa resonanssissa lämpö syntyy, kun kohde reagoi tietyllä taajuudella sähkö- tai magneettikenttään. Dielektrinen lämmitys ja mikroaaltolämmitys ovat esimerkkejä tästä ilmiöstä: dipolien ja ionien vuorovaikutus kentän vaihtelun kanssa muuntaa energiaa lämpöenergiaksi. Mekaanisessa resonanssissa energiaa saadaan siirrettyä rakenteen ominaisiin resonanssitaajuuksiin, jolloin rakenteen sisäinen kitka ja viskoosi vuorovaikutukset muuttavat siihen tulevan energian lämmöksi.

Sovelluksia ovat teollinen materiaalinkäsittely ja esilämmitys, komponenttien paikallinen kuumeneminen sekä joissain tapauksissa lääketieteelliset hyperthermiahoidot. Resonanssilämmitys mahdollistaa kohteen lämpenemisen tarkemmin ja nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä, kun sekä taajuus että kohteen ominaisuus on tunnettu.

Rajoitteita ovat tarve tarkan taajuuden ja materiaalin kykyjen tuntemukselle, kuumenemisen epäjatkuvuudet ja tasaisuus sekä laitteistojen kustannukset ja turvallisuusnäkökohdat. Historiaan kuuluvat dielektrisen ja mikroaaltolämmityksen kehitystyöt 1900-luvulla sekä niiden sovellukset teollisuudessa ja biotieteissä.