Resistiivisyyttä

Resistiivisyys, tunnetaan myös ominaisvastuksena, on materiaalin ominaisuus, joka kuvaa sen kykyä vastustaa sähkövirtaa. Se on materiaalin sisäinen ominaisuus, toisin kuin sähkövastus, joka riippuu kappaleen muodosta ja koosta. Resistiivisyyden yksikkö SI-järjestelmässä on ohmi-metri ($\Omega \cdot m$). Materiaalit, joilla on alhainen resistiivisyys, ovat hyviä sähkönjohteita, kun taas materiaalit, joilla on korkea resistiivisyys, ovat huonoja sähkönjohteita eli eristeitä.

Resistiivisyyden suuruus riippuu useista tekijöistä, kuten materiaalin atomirakenteesta, lämpötilasta ja mahdollisista epäpuhtauksista. Johtavilla metalleilla, kuten kuparilla ja alumiinilla, on hyvin alhainen resistiivisyys, minkä vuoksi niitä käytetään yleisesti sähköjohtimissa. Eristeillä, kuten kumilla ja lasilla, on erittäin korkea resistiivisyys, ja niitä käytetään suojaamaan johteita ja estämään sähköiskuja. Puolijohteiden, kuten piin ja germaniumin, resistiivisyys sijoittuu näiden kahden ääripään väliin, ja niiden resistiivisyyttä voidaan säätää esimerkiksi lämpötilan tai seostuksen avulla, mikä tekee niistä välttämättömiä elektroniikassa.

Lämpötilan vaikutus resistiivisyyteen vaihtelee materiaalista riippuen. Useimmiten johtimien resistiivisyys kasvaa lämpötilan noustessa, kun taas eristeiden ja puolijohteiden resistiivisyys voi laskea. Resistiivisyyden käsite on keskeinen sähkötekniikan ja materiaalitieteen aloilla, ja se auttaa ymmärtämään ja suunnittelemaan sähköisiä laitteita ja järjestelmiä.