Reidentifioitumisriskin

Reidentifioitumisriskin tarkoittaa mahdollisuutta saada selville yksittäisen henkilön identiteetti yhdistämällä anonymisoituja tai pseudonymisoituja tietoja sekä ulkopuolisista lähteistä saatavilla lisätiedoilla. Riski kasvaa, kun tiedot voivat helposti yhdistyä tai kun käytettävissä on useita erillisiä lähteitä ja konteksteja.

Riski syntyy, kun tiedoissa on identiteetin kannalta ohuita yhdistettäviä ominaisuuksia, kuten syntymäaika, kotipaikka tai muut pienet alueelliset tai demografiset piirteet, ja näitä voidaan yhdistää muiden datasetien tai julkisten lähteiden tietoihin. Tällainen yhdistely voi johtaa yksilön tunnistettavuuden kasvuun, erityisesti kun dataa käsitellään suurella skaalalla tai pitkällä aikavälillä.

Vähentäminen ja hallinta: tiedon minimointi, generalisointi sekä anonymisointi ja pseudonymisointi ovat yleisiä keinoja. Tekniset ratkaisut kuten pääsynhallinta ja salaus tukevat tietoturvaa. Käytettyjen menetelmien tehoa arvioidaan riskianalyysein. Mallit kuten k-anonymiteetti, l-diversity ja t-closeness auttavat määrittämään ja parantamaan tunnistettavuuden rajoja. Diferentiaalisen yksityisyyden periaatteet voivat tarjota lisäsuojaa lisäämällä satunnaisuutta vastapäätä tietyt tiedonpalat.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) asettaa käsittelylle tiukat vaatimukset. Jos tietoja ei voida identifioida kohtuullisesti, niitä voidaan pitää anonymisoituna eikä GDPR välttämättä sovellu. Jos yksilö voidaan edelleen tunnistaa, kyseessä on henkilötietojen käsittely, jota säädellään.

Esimerkkejä riskin kontekstissa ovat julkisten tilastojen jakaminen, terveydenhuollon tutkimusaineistot sekä paikkatiedot. Organisaatioiden on arvioitava sekä käyttötilanteet että mahdolliset ulkoiset lähteet ja valittava asianmukaiset suojatoimet.