Rannikkovyöhykkeen

Rannikkovyöhyke on alue, jossa maan ja meren vuorovaikutus on vahvaa ja jossa meren voimat vaikuttavat maaperään, elinympäristöihin ja ihmistoimintaan. Rajaus vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen, mutta kyseeseen otetaan yleisesti rantaviivan tuntumassa oleva maa-alue sekä sisämaahan ulottuvat vyöhykkeet, joihin meren vaikutukset heijastuvat esimerkiksi maanmuodoissa, kosteikoissa ja kasvilluudessa. Rannikkovyöhyke kattaa sekä saariston että tyynen rannikkoseudun alueet.

Fyysinen luonne syntyy aaltojen, vuorovesien ja sedimenttien kuljetuksen sekä rannikkoa muovaavien prosessien vuorovaikutuksesta. Postglaciaalinen maan kohoaminen sekä merenpinnan vaihtelut vaikuttavat alueen geomorfologiaan. Suomessa rannikkovyöhyke koostuu usein rantakallioista ja dyynialueista sekä rantaniityistä, suistoista ja laajasta saaristosta.

Elinympäristöt vaihtelevat dyynirannoista rantakasvillisuuden ja kosteikkojen kautta vesilintujen sekä merieläinten elinpaikkoihin. Alueella on monimuotoinen biodiversiteetti, useita lajeja on suojeltu ja osa alueista toimii pesimis- ja ruokailualueina sekä kalatalouden että virkistyskäytön kannalta.

Rannikkovyöhyke on alttiina rakentamiselle, infrastruktuurihankkeille sekä virkistys- ja matkailutoiminnalle. Ilmastonmuutos tuo merenpinnan nousun, myrskyt ja eroosion lisääntymisen, mikä korostaa tulvasuojelun, ennallistamisen ja sopeutumistoimenpiteiden tarvetta. Maankäytön suunnittelussa korostuvat kestävä rakentaminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä alueen kestävä hallinta.

Rannikkovyöhykkeen hallinta perustuu integroituihin rannikkostrategioihin, joissa huomioidaan sekä luonnonarvot että ihmistoiminnan tarpeet.