Rakennusperinteen

Rakennusperinne sekä rakennettuun ympäristöön liittyvä kulttuurihistoria Suomessa kuvaa perinteisiä rakennustapoja, materiaaleja ja pihapiirien järjestyksiä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Se heijastaa paikallisia ilmasto- ja maatalousolosuhteita, luonnonvarojen käyttöä sekä yhteisön arvoja ja identiteettiä.

Pääasialliset rakennusmateriaalit ovat puu ja kivi. Metsävarat ovat tehneet hirsitaloista ja puurunkorakenteisista rakennuksista yleisiä, ja rakennusmenetelmät ovat sopeutuneet kylmään ilmastoon ja talouteen. Katot ovat usein päre- tai lautarakenteiset, ja julkisivut rapatut tai maalatut. Rakennusten muoto ja yksityiskohdat heijastavat alueellisia erikoispiirteitä.

Rakennusperinteen ilmentymiä ovat sekä asuinrakennukset että piharakennukset, kuten navetat, aitat ja saunat, sekä pihapiirien kokonaisuudet. Saunat ovat olennainen osa suomalaista rakennuskulttuuria ja ne voivat olla erillisiä piharakennuksia tai liitetty rakennusten yhteyteen.

Käytännöt ovat muuttuneet 1800–1900-luvulla teollistumisen ja kaupunkien kehityksen myötä, mutta perinteisiä elementtejä on säilynyt maaseudulla sekä pienissä kaupungeissa. Modernisaatio on tuonut uusia materiaaleja ja tekniikoita, mutta rakennusperintöä tarkastellaan yhä kulttuurihistoriallisena arvona ja oppimis- sekä restaurointikohteena.

Nykyään tutkimus ja suojelu yhdistävät kulttuurihistorialliset arvot ja nykyaikaiset rakentamistarpeet. Monissa kunnissa on rekisteröityjä rakennuskohteita sekä restaurointiprojekteja, joiden avulla perinteiset rakentamistavat säilyvät ja sovitetaan moderneihin käyttötarkoituksiin.