Pulssimaisuus

Pulssimaisuus on signaalin tai verenvirtauksen rytminen pulsatiivinen vaihtelu, joka seuraa sydämen sykliä. Ilmiötä tarkastellaan sekä biolääketieteessä että teknisissä signaalianalyyseissä, ja se kuvaa sitä, kuinka voimakkaasti ja miten muodoltaan pulssi toistuu ajassa. Pulssimaisuutta voidaan mitata useilla eri tavoilla riippuen kontekstista, kuten verenvirtauksesta, paineesta tai muista sykliin liittyvistä aiheuttajista.

Fysiologisesti pulssimaisuus heijastaa arteriaverenkierron dynamiikkaa: sydämen supistuessa syntyvä systolinen paine nousee ja diastolinen paine laskee, ja näiden vaihtelujen muotoa sekä suurempaa tai pienempää vaihtelua muokkaa verisuoniston joustavuus sekä heijastusilmiöt verisuonten ja aivo- tai sydämen alueilla. Yleensä suurempi pulssimaisuus viittaa pienempään verisuonten joustavuuteen tai voimakkaampiin heijastuksiin, kun taas pienempi pulssimaisuus voi johtua korkeammasta diastolisesta virtauksesta tai suuremmasta paineen stabiliteetista.

Mittaaminen ja analyysi tapahtuvat pääasiassa aikadomainin ja taajuudellisen analyysin avulla. Aikadomainissa tarkastellaan systolisen ja diastolisen vaiheiden amplitudi-eroja sekä niiden suhdetta signaalin keskiarvoon. Tekniikoina käytetään esimerkiksi Doppler-ultraäänilaitteita, verenpainekäyriä ja kuvantamismenetelmiä, kuten vaihe-erotuksellista MRI:tä. Taajuusdomainan analyysilla voidaan arvioida pulssin dominanssia ja rytmin rakenteellisia ominaisuuksia.

Pulssimaisuutta käytetään lääketieteessä verenkierron terveyden ja verisuonten joustavuuden arvioinnissa sekä tutkimuksessa, jossa halutaan ymmärtää sairauskuvauksia kuten valtimojäykkyyttä. Siihen liittyy lisäksi huomioitava yksilöllinen ja ympäristöstä johtuva vaihtelu, kuten hengitys ja kehon asento, mikä rajoittaa tulkintaa ilman asianmukaista kontekstia.