Positivismi

Positivismi on filosofian suunta, joka korostaa, että tieto perustuu havaintoihin ja empiiriseen tutkimukseen. Se pyrkii löytämään yleisiä lainalaisuuksia luonnosta ja yhteiskunnasta sekä käyttämään tieteellistä menetelmää: havainnointia, kokeita ja systemaattista todistusaineistoa. Metafyysiset väitteet katsotaan usein merkityksettäviksi, ellei niillä ole empiriä tukea.

Historiallisesti positivismi syntyi 1800-luvulla Auguste Comten työhön. Comte esitti tieteen kehityksen kolmivaiheisena: teologinen, metafyysinen ja positiivinen vaihe. Myöhemmin ajatteluun vaikutti myös Herbert Spencer ja muut, ja yhteiskuntatieteissä positivismi painotti objektiivista tutkimusta, tilastointia ja lakien etsimistä.

20. vuosisadalla loginen positivismi kehittyi Wienin piireissä. Sen edustajat, kuten Moritz Schlick ja Rudolf Carnap, korostivat kielen ja logiikan roolia tiedon rakentamisessa. Keskeinen ajatus oli verifiointiperiaate: väitteen on oltava empirisesti verifioitavissa ollakseen merkityksellinen. Tämä suunta painotti näkyvän todellisuuden selittämistä kokeellisesti ja loogisesti.

Positivismin vaikutus ulottui luonnontieteiden ja sosiaalitieteiden käytäntöihin sekä tieteellisen tutkimuksen järjestäytymiseen. Kritiikkiä ovat esittäneet muun muassa Karl Popper, joka kiisti verifioinnin yleisyyden ja korosti falsifioituvuutta; sekä myöhemmin post-positivistiset suuntaukset, jotka huomioivat havaintojen ja teorian vuorovaikutuksen sekä arvojen roolin tutkimuksessa. Nykyisin positivismin perintö näkyy empiirisen tutkimuksen ja analyyttisen lähestymistavan pitkässä historiassa, mutta sitä on täsmennetty ja kritisoitu monin tavoin.