Polttoainetehokkuusvaatimukset

Polttoainetehokkuusvaatimukset ovat säädöksiä tai standardeja, joiden tarkoituksena on vähentää polttoaineen kulutusta ja siihen liittyviä päästöjä sekä parantaa energiatehokkuutta liikenteessä ja muissa sovelluksissa. Ne määrittelevät, kuinka tehokkaasti polttoaineita voidaan käyttää ja millaisia päästöjä ajoneuvot tai koneet saavat tuottaa per ajettu kilometri.

EU-tason säädökset ohjaavat suurinta osaa näistä vaatimuksista. Keskeisiä esimerkkejä ovat uusien henkilö- ja kevyen hyötyajoneuvon CO2-päästötavoitteet sekä polttoaineenkulutuksen energiatehokkuusmerkinnät. Toteutus sisältää sekä lainsäädäntöä että käytäntöjä testauksessa ja seuraamustoimissa, joiden avulla varmistetaan valmistajien tavoitteiden saavuttaminen.

Mittaukset suoritetaan yleensä virallisilla testausmenetelmillä, kuten WLTP:llä, jonka perusteella saadaan CO2-päästö- tai polttoaineenkulutuslukemat per ajettu kilometri. Näiden arvojen perusteella lasketaan valmistajan laivaston keskiarvo; jos asetettuihin tavoitteisiin ei päästä, seuraa säädösten mukaisia seuraamuksia. Kuluttajille tarjotaan usein tiedonantoja energiatehokkuudesta ja luokituksia, jotka helpottavat valintaa.

Soveltamisala on ensisijaisesti uusien ajoneuvojen valmistajat ja maahantuojat, mutta säädöksissä voi olla poikkeuksia sekä siirtymäaikoja. Vaikutukset ulottuvat myös teollisuuden investointeihin teknologian kehittämiseen ja valmistuksen suunnitteluun sekä liikennepolitiikan kustannus- ja verovaikutuksiin.

Suomessa polttoainetehokkuusvaatimukset toteutetaan pääosin EU:n säädösten kautta, ja kansallinen toimeenpano sekä valvonta hoidetaan viranomaisten, kuten Traficomin, toimesta. Kansalaisille tarjotaan tiedot ja ohjeet energiatehokkaasta polttoaineen käytöstä sekä mahdollisista vero- ja kannustinjärjestelmistä.