Pienmolekyyleihin

Pienmolekyyleihin viittaaminen kattaa kemian ja biokemian kontekstissa yhdisteet, joiden molekyylipaino sekä rakenne ovat suhteellisen yksinkertaisia verrattuna suurikokoisiin molekyyleihin kuten proteiineihin, DNA:han tai polymeereihin. Käsite ei ole tarkka raja, mutta käytännössä pienmolekyylit tarkoittavat usein yhdisteitä, joiden molekyylipaino on alle noin 1000 g/mol ja joiden rakenne on suhteellisen suoraviivainen.

Pienmolekyyleillä on tyypillisesti korkea diffuusiokyky ja ne liukenevat sekä veteen että moniin orgaanisiin liuottimiin. Ne esiintyvät sekä luonnossa että tutkimuksessa. Esimerkkejä pienmolekyyleistä ovat vesi, hiilidioksidi, asetoni, etanoli, ammoniakki sekä monet pienet orgaaniset ja epäorgaaniset yhdisteet sekä monosakkaridit kuten glukoosi. Pienmolekyylit toimivat usein metabolian rakennuspalikoina ja ne voivat olla lähtö- tai välituotteita useissa reaktioissa.

Rooli ja sovellukset: Pienmolekyylit ovat keskeisiä sekä biologisissa prosesseissa että lääketieteellisessä tutkimuksessa. Ne voivat olla lääkeaineita, niiden metaboliitteja, tai välittäjäaineita. Laboratoriossa pienmolekyylejä tunnistetaan ja karakterisoidaan käyttämällä tekniikoita kuten kromatografia, massaspektrometria ja ydinmukainen magneettinen resonanssi (NMR). Näiden menetelmien avulla voidaan osoittaa puuttuvia epäorgaanisia ja orgaanisia yhdisteitä sekä seurata niiden reaktioita.