Patinoitumisessa

Patinoitumisessa eli patinan muodostumisessa metallipinnat reagoivat ilman ja kosteuden kanssa. Tärkeimmät patinoituvat materiaalit ovat kupari, sen seokset kuten pronssi ja messinki sekä joidenkin muiden metallien pintakäsittelyt. Patinakerros on ohut, usein epäjatkuva ja vaihtelevan värinen, mutta se toimii samalla sekä esteenä syöpymiselle että metallin lisäkulumiselta.

Patinaprosessi alkaa yleensä pintahapon ja hapen vaikutuksesta muodostuen kuparin oksideja, kuten Cu2O ja CuO. Kun hiilidioksidia ja vettä on läsnä pitkän ajan kuluessa, syntyy kuparicarbonaatteja ja -hydroksideja (esim. basic copper carbonate). Eri ilmastolliset olosuhteet voivat tuottaa myös sulfaatti- ja kloridiyhdisteitä, erityisesti teollisuus- tai merellisiin oloihin. Näiden yhdisteiden yhdistelmät antavat patinalle vihreän, sinivihreän sekä ruskean tai harmaan sävyn. Väri ja kerroksen paksuus määräytyvät ympäristön asutuksesta, kosteudesta, pölystä ja ajasta.

Ympäristötekijät vaikuttavat nopeuteen ja lopulliseen ulkonäköön: korkea ilman kosteus, saasteet, rautasaasteet sekä suolainen meri-ilma nopeuttavat patinamuodostusta. Patinaa voidaan pitää sekä esteettisenä että suojavana kerroksena, joka hidastaa metallin syöpymistä. Siksi patina säilytetään usein arvoesineissä ja julkisissa rakennuksissa; epätoivottua on patinan poistaminen, ellei pyritä palauttamaan alkuperäistä muotoa tai estämään lisävaurioita. Esimerkkeinä patinoituvat pinnat näkyvät yleisesti kuparisessa tai pronssisessa arkkitehtuurissa ja veistoksissa.