Paloaktiivisuus

Paloaktiivisuus tarkoittaa materiaalin kykyä syttyä ja ylläpitää palamista. Se on keskeinen ominaisuus paloturvallisuudessa, ja sitä arvioidaan erityisesti rakennusmateriaaleissa, tekstiileissä sekä polttoaineissa. Paloaktiivisuus kuvaa, miten helposti aine altistuu tulipalolle ja kuinka voimakkaasti se palamista ylläpitää.

Se riippuu useista tekijöistä. Kemiallinen koostumus ja fysikaaliset ominaisuudet, kuten määrä ja muoto (kiinteä, neste, kaasu), vaikuttavat. Myös kosteus, lämpötila sekä läpisäilystä riippuvat tekijät sekä lisäaineet, kuten palonestoaineet, muokkaavat paloaktiivisuutta. Aineen pienempi koko tai suurempi pinta-ala voi puolestaan lisätä palon syntymisen todennäköisyyttä.

Paloaktiivisuutta arvioidaan ja luokitellaan erilaisten standardien ja testien avulla. Esimerkkejä ovat testit, jotka mittaavat syttymiskynnystä, kestävyyttä lämmön ja liekin vaikutukselle sekä palamisen aikana vapautuvan lämmön määrää (HRR). Kansainvälisissä ja alueellisissa normeissa käytetään lisäksi mittauksia kuten LOI (limiting oxygen index) ja luokituksia kuten EN 13501-1 sekä UL 94, NFPA- ja muut vastaavat standardit riippuen materiaalista ja käyttökohteesta.

Käytännössä paloaktiivisuus vaikuttaa tuotteen suunnitteluun ja turvallisuuteen. Se ohjaa materiaalien valintaa, palokatko- ja osastoitumissuunnitteluja sekä tuoteturvallisuuteen liittyviä merkintöjä ja määräyksiä rakennus- ja kuljetusaloilla.

Paloaktiivisuutta voidaan vähentää esimerkiksi lisäämällä palonestoaineita, käyttämällä paloa hidastavia päällysteitä, muotoilemalla materiaaleja vähemmän syttyviksi sekä varmistamalla oikeat käsittely- ja varastointikäytännöt.