Päivämääritysmenetelmien

Päivämääritysmenetelmien tarkoituksena on määrittää esineiden, rakennelmien tai tapahtumien ikä sekä ajoitus suhteessa toisiinsa ja todelliseen aikaan. Menetelmät jaotellaan suhteellisiin ja absoluuttisiin menetelmiin.

Suhteelliset menetelmät antavat vain järjestyksen ilman tarkkaa kalenteriaikaa. Keskeisiä ovat stratigrafia, joka tulkitsee kerrostuneisuuden aikajärjestystä; typologinen kronologia, jossa esineiden muotoja ja valmistustapaa vertaillaan aikakausittain; seriation sekä biostratigrafia, joka hyödyntää fossiiliaineistoa ajankohdan arvioinnissa.

Absoluuttiset menetelmät tarjoavat numeerisia ikäarvioita. Radiokarbondaterointi (radiocarbon dating, 14C) soveltuu orgaanisesta materiaalista ja kattaa noin 50 000 vuotta nykyhetkestä taaksepäin; dendrochronologia tarjoaa kalenterivuosittaisia iän määriä puusta. Luminesenssi- ja optisesti stimuloidun luminesenssin menetelmät (OSL/TL) mittaavat varastoituneen säteilyn kertymää mineraaleista ja soveltuvat sedimentti- ja arkeologisille näytteille. Uranium-sarjidaterointi (U-series) sekä kivien ja mineraalien kalium-argon-daterointi (K-Ar) ja argon-argon-daterointi (40Ar/39Ar) kattavat laajoja geologisia ajanjaksoja. Fission-track- sekä kosmogeneettisten nuclidien dating ovat käytössä erityisesti vanhojen geologisten kerrostumien ja arkeologisten kontekstien ajoituksessa.

Käytännössä tutkijat yhdistävät usein useampaa menetelmää sekä kalibrointia ja kontekstuaalista todistusaineistoa saavuttaakseen luotettavamman aikataulun.