Oksidoituminen

Oksidoituminen, eli oksidointi, on kemiallinen reaktio, jossa aine menettää elektroneja tai sen hapetusarvo nousee. Oksidoituminen on osa redox-reaktioita, joissa toinen aine pelkistyy. Käytännössä oksidoituminen kuvaa tilaa, jossa yhdisteen elektronijärjestys muuttuu ja sen kemiallinen identiteetti siirtyy kohti korkeampaa hapetusarvoa.

Mekanismiltaan oksidoituminen voi tapahtua monin tavoin. Yleisimmin oksidanttina toimii happi, mutta oksidoituminen voi tapahtua ilman happea, kun elektronit siirtyvät johonkin toiseen aineeseen. Oksidantti ottaa vastaan elektroneja ja pelkistäjä luovuttaa ne. Redox-yhtälöt kuvaavat tällaiset prosessit ja ne auttavat selittämään energiavarojen vapautumisen ja materiaalien muutokset.

Esimerkkejä oksidoitumisesta ovat raudan ruostuminen hapen ja veden vaikutuksesta sekä alkoholin oksidointi asetyla- tai asetaldehydiksi. Biologiassa oksidoituminen tapahtuu soluhengityksessä ja monissa muissa metabolisissa reaktioissa, joissa elektroneja siirretään elektroninsiirtoketjuissa, mikä tuottaa soluille energiaa.

Merkitys ja sovellukset: oksidoituminen on sekä hyödyllinen että haitallinen prosessi. Se mahdollistaa energian vapautumisen ja monia teollisia reaktioita, mutta voi aiheuttaa materiaalien ja elintarvikkeiden pilaantumista. Antioksidantit ja kontrollointi estävät liiallista oksidoitumista. Oksidoitumista kuvataan usein oksidation tilan muutoksilla ja redox-pareilla, mikä auttaa ymmärtämään ja hallitsemaan prosesseja sekä laboratoriossa että teollisuudessa.