OLEDteknologiasta

OLED-teknologia tarkoittaa orgaanisten valodiodien käyttämistä näyttöjen ja valaistuksen alalla. Sähkövirran vaikutuksesta orgaaniset kerrokset emittoivat valoa, kun elektronit ja reiät yhdistyvät emissiivisessä kerroksessa. Värit ja kirkkaus määräytyvät käytettyjen materiaalien ominaisuuksien mukaan, mikä mahdollistaa erittäin ohuet ja joustavat näytöt.

Rakenne voi sisältää substraatin (lasista tai muovista), useita orgaanisia kerroksia sekä elektrodi-kerrokset. Yleisesti anodi on läpinäkyvä ja katodi useimmiten metallinen, ja emissiiviset sekä apu-kerrokset ohjaavat varauksia. Valo syntyy emissiivisessä kerroksessa ja värin hallintaan käytetään erivärisiä emittereitä sekä optisia suodattimia.

Käyttötavaltaan OLED-tekniikka jaetaan PMOLED- ja AMOLED-tyyppeihin. PMOLED käyttää passiivista ruudukko-ohjausta, kun taas AMOLED käyttää aktiivista matriisia TFT-kytkentöineen. AMOLED on yleisin suurissa näytöissä, kuten älypuhelimissa ja televisioissa, koska se mahdollistaa paremman resoluution ja energiatehokkuuden.

Edut ja haasteet: OLED-näytöillä on korkea kontrasti, syvät mustat, laajat katselukulmat ja nopea vasteaika sekä ohuet, kevyet ja joustavat muodot. Haasteita ovat sinisen emitterin elinikä, kosteuden ja hapen vaikutukset sekä mahdollinen burn-in staattisissa kuvissa. Kustannukset ovat olleet korkeita, mutta tuotanto on kehittynyt ja kustannukset ovat laskeneet.

Historia alkaa vuonna 1987, kun Ching W. Tang ja Steven Van Slyke Kodakilla osoittivat orgaanisten valodiodien toiminnan. Teknologia on sittemmin levinnyt kaupallisiin näyttöihin ja valaistukseen. Merkittäviä käyttökohteita ovat älypuhelimet, televisiot sekä erilaisten valaistusratkaisujen kehittäminen. Tulevaisuuden kehitys kohdistuu sinisen emitterin kestävyyden parantamiseen sekä vaihtoehtoisiin tekniikoihin, kuten TADF- ja WOLED-ratkaisuihin sekä tuotannon skaalaamiseen ja joustaviin muotoihin.