Näköterävyystesteissä

Näköterävyystesteissä arvioidaan näkökyvyn kykyä erottaa pienet yksityiskohdat ja muodostaa kuva etäisyydellä. Testien päämääränä on antaa objektiivinen mitta siitä, kuinka hyvin silmät voivat korjaantuvan tai korjaamattoman refraktion jälkeen erottamaan yksityiskohdat. Tulokset auttavat sekä ammattilaisia että potilaita seuraamaan näkökyvyn kehitystä ja päätöksentekoa esimerkiksi hoitojen tai työkyvyn arviointien yhteydessä.

Menetelmät ja käytännöt vaihtelevat, mutta yleisimmät ovat Snellen- ja LogMAR -asteikot. Snellen-asteikossa potilas lukee yksiköitä, joiden koko pienenee etäisyyden kasvaessa; LogMAR-asteikossa tallennetaan tulokset logaritmisesti, mikä mahdollistaa tarkemman tilastoinnin. Lasten ja erityistilanteiden tarpeisiin käytetään Lea-symboli- tai tumbling E -malleja. Testauksessa käytetään usein oikea suhteelliseen korjausta, ja kumpaakin silmää voidaan testata erikseen sekä yhdessä (monikulaari testaus). Oskulointi (toisen silmän peittäminen) ja soveltuva valaistus ovat yleisiä ennen kuin tulokset tulkitaan.

Käyttökohteet ovat laajat: kliinisessä optometriassa ja ophthalmologiassa, työterveyshuollossa sekä ajokokeissa. Näköterävyystesteillä seurataan esimerkiksi korjautuvan näön tarvetta, arvioidaan silmäsairauksien vaikutusta keskialueen näkökykyyn ja tuetaan päätöksiä soveltuvuudesta tehtäviin vaativiin tehtäviin. On huomattava, että näköterävyys mittaa ensisijaisesti keskittäävää näköä eikä yksinään kuvaa näkökyvyn kokonaisuutta, kuten kontrasti- tai valonäköä sekä sivuviivojen havaitsemista.