Nykykirjallisuudessa

Nykykirjallisuudessa viitataan kirjallisuuden pitkän aikavälin vaiheeseen, joka alkaa 1990-luvun lopulta ja jatkuu nykypäivään. Termi kattaa sekä suomen- että ruotsin- ja muunkielisen kirjoittamisen sekä laajentuvan transkulttuurisen kirjallisuudenkentän. Koska ala on monimuotoinen, yksittäistä määritelmää ei ole, mutta yhteistä on aikakauden globalisaation, digitalisaation ja yhteiskunnallisten muutosilmiöiden heijastuminen teksteihin.

Teemamaailma on leveä: identiteetti ja kansalaisuus, maahanmuutto ja monikulttuurisuus, sukupuoli- ja seksuaalisuuskysymykset, ilmastonmuutos sekä talous- ja turvallisuuskriisit. Kertomuksissa liikkuu arki ja käänteet, sekä henkilökohtaiset että yhteiskunnalliset tarinat. Nykykirjallisuudessa korostuvat usein kielelliset kokeilut, vertauskuvat, autofiktio sekä narratiivien fragmentaarisuus tai moniäänisyys.

Muoto ja medioiden vaihtuvuus ovat keskeisiä: perinteisen romaanin lisäksi nähdään lyhytproosa, esseistinen teksti, sarjakuvamaisuus, autofiktiiviset teokset sekä digitaaliseen julkaisuun ja sosiaaliseen mediaan kytkeytyviä narratiiveja. Teokset julkaistaan sekä painetussa muodossa että verkossa, ja käännösten kautta kansainvälistyminen on merkittävää.

Kritiikki ja lukijayhteisö seuraavat nykykirjallisuutta sekä kirjallisuuspalkinnoilla että valtakunnallisessa ja kansainvälisessä keskustelussa. Kirjallisuus nähdään moniäänisenä kulttuurkentänä, joka kyseenalaistaa totuttuja tarinankerronnan rajoja.

Esimerkkejä nykykirjallisuuden tunnetuista suomalaisista nimistä: Sofi Oksanen, Kari Hotakainen ja Kjell Westö.