Neoklassitsismi

Neoklassitsismi oli taidesuuntaus, joka kehittyi 1700-luvun puolivälissä ja jatkui 1800-luvun alkupuolelle. Se oli reaktio rokokoon ja barokin ylenpalttisuuteen ja sentimentaalisuuteen. Neoklassismin keskeisiä piirteitä olivat paluu antiikin Kreikan ja Rooman taiteen ja arkkitehtuurin ihanteisiin, jotka koettiin yleviksi, rationaalisiksi ja moraaliseksi.

Tyylisuunta sai inspiraationsa antiikin kauneusihanteista, selkeydestä, tasapainosta ja järjestyksestä. Taiteessa tämä ilmeni usein historiallisina tai mytologisina aiheina, joissa korostettiin sankaruutta, uhrautuvaisuutta ja kansalaisvelvollisuutta. Muodoltaan teokset olivat usein selkeitä ja järjestettyjä, ja värien käyttö oli hillittyä. Arkkitehtuurissa näkyi symmetria, suuret pylväät, kupolit ja antiikin temppelien elementit.

Merkittäviä neoklassismin edustajia olivat taiteilijat Jacques-Louis David ja Jean-Auguste-Dominique Ingres sekä arkkitehdit Andrea Palladio ja Robert Adam. Neoklassismi vaikutti voimakkaasti ajan arkkitehtuuriin, kuvanveistoon, maalaukseen ja kirjallisuuteen, ja sen vaikutus ulottui Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Suomessa neoklassismi näkyi erityisesti 1800-luvun alun rakennuksissa ja julkisten monumenttien suunnittelussa. Tyylisuunta yhdistyi usein valistuksen ajan rationalistisiin ihanteisiin ja poliittisiin liikkeisiin, kuten Ranskan vallankumoukseen.